MUTSI TAHTOO

Vauva täytti viikko sitten neljä kuukautta. Perjantaina oltiin neuvolassa – ja voijjummi, kuinka bebe on joka kerta kasvanut paljon! Alunperin pieni rääpäle on jo 65 cm pitkä ja painaa melkein seitsemän kiloa. Odotan kovasti, että kaikki vauvan nosteleminen alkaisi näkyä käsivarsissa. Omanlaistaan kahvakuulatreeniä lähes 24/7 se nosteleminen kuitenkin on.

—

Vauva on maailman ihanin ja paras juttu. Siitä huolimatta kaipaan toisinaan kipeästikin itselleni ihan omaa aikaa – ja hiljaisuutta. Aiemmin se tuntui vaikealta ja väärältä. Hiljaisuutta rikkoi poikkeuksetta tiski- tai pyykinpesukone hurinalla ja ryminällä. Ripustin pyykkejä tai vein puhtaita kaappiin, siivosin keittiötä aina vauvan päiväunien ajan. Olen perhe-elämän myötä oppinut sietämään kaaosta, mutta arjen askareiden pitää silti rullata tavalliseen tapaan.

Olen kuitenkin vihdoin nelisen kuukautta synnytyksestä oppinut vauvan päiviunien aikaan tekemään jotain muutakin kuin siivoamaan. Sillä… Breaking News! Nelikuinen vauva viihtyy lelujensa kanssa babysitterissä, jolloin äiti voi pestä pyykkiä ja tyhjentää tiskikoneenkin vauvan ollessa hereillä. Ruokanikin saan syödä lämpimänä muun perheen kanssa, kun vauvan asettaa sitteriin. Toki tilanne olisi kenties toisenlainen, jos imettäisin. Silloin olisin enemmän kiinni vauvassa.

Mutta mitä sitten puuhaan vauvan nukkuessa?

• Kirjoitan blogia; nytkin lapsi on päiväunilla
• Luen kirjaa; aloitin juuri Elina Backman Kun kuningas kuolee luettuani (aluksi väkisin) Lily King Kirjoittajia & rakastajia
• Katson sarjoja suoratoistopalveluista; tällä hetkellä menossa The Leftovers, All’s Fair, kasa 90 Day Fiancé -realitya, High Potential, 9-1-1: Nashville, Salkkarit…
• Olen puhelimella; ruutuaikani on vähentynyt huomattavasti vauvan myötä, mikä on ainoastaan hyvä asia
• Siivoan, jos huvittaa; tiskejä ja pyykkejä voi hoitaa vauvan ollessa hereillä, mutta tavaroiden järjestely vaatii usein ravaamista eri huoneiden välillä, ja bebe ahdistuu helposti kadottuani näköpiiristä – tällaisia puuhastelen muutenkin mieluummin ollessani yksin (vauvan kanssa) kotona
• Syön herkkuja; tosin vietän joulukuun aina aattoon asti karkkilakossa syystä, että alkoi mennä vähän överiksi karkkipussien tuhoamisen kanssa

Olisin halunnut kirjoittaa listaan myös täytän vauvakirjoja ja käyn lenkillä, mutten jostain syystä pysty täyttämään vauvakirjoja ja lenkkeily on vaikeaa juuri nyt selkäkivun vuoksi. Sen sijaan suunnittelen lasta varten omaa vihkoa, johon kokoan kaikkia hauskoja reseptejä, kuten nakkikrokotiili ja sämpyläkäärme. Vihkosta voi sitten aina juhliin valita mieluisan tarjottavan – ja miksei arkeenkin esimerkiksi hassun hauska nakkipasta.

Jossain vaiheessa haaveilin ensi vuodelle kirjoituskurssista. Sehän olisi ihan todellista omaa aikaa, kun pääsisi kotoa ilman vauvaa toteuttamaan omaa intohimoaan. Haaveilen myös kirjoitusretriitistä, mutta tuntuu mahdottomalta ajatukselta lähteä pois vauvan luota esimerkiksi viikonlopuksi – edes kokonaiseksi päiväksi! Kirjoituskurssi ei tunnu yhtä mahdottomalta. Olen jo tottunut olemaan vauvasta erossa joitain tunteja siten, että vauva jää kotiin isänsä kanssa. Lähetän siis universumille muutaman toiveen, joiden toteutuessa sopiva kirjoituskurssi ja pari muuta mukavaa asiaa löytävät luokseni.

—

Neuvolassa käytiin läpi vauvan asioiden lisäksi vanhempien voimavaroja. Yksi osioista käsitteli parisuhdetta. Meillä on yhteistä aikaa lähinnä iltaisin – ja silloinkin usein molemmat puuhaavat omiaan. Tällä hetkellä vauva nukkuu jo yöuniaan. Teinit ovat toisessa kodissaan. Me käytiin saunassa, tehtiin omat kasat hapankorppuja, siirryttiin olohuoneeseen syömään samalle sohvalle… Mutta toinen on puhelimellaan ja toinen kirjoittaa tätä tekstiä. Voisi tilanne silti pahempikin olla! Ja toisaalta tiedän, että halutessani voisin ehdottaa jotain muutakin. Tänään en halua. Tuntuu hyvältä kirjoittaa ja puuhata omiaan toisen välittömässä läheisyydessä.

Ja huom: vauva on alkanut nukkua taas pinnasängyssään sen sijaan, että nukkuisi välissämme koko yön. Että ehtii tässä jotain yhteistä hieman myöhemmin…

Nyt on paneskeltu menemään! On tehty seksiä tuttujen ja tuntemattomien kanssa – sovitusti suhteessa ja suhteen ulkopuolella, sinkkunakin! Voisi sanoa, että riittävästi on nähty ja koettu muun muassa peniksiä – siitä raskautumisen pelosta puhumattakaan… Mutta ennen äitiyttä kerrataan hetki allekirjoittaneen seurustelu- ja muuta historiaa.

Löysin itseni ensimmäistä kertaa parisuhteesta 25-vuotiaana. Aloin hieman heppoisin perustein seurustella itseäni kuusi vuotta nuoremman miehen (pojan?) kanssa – kertonee enemmän minusta kuin hänestä. Meillä oli ihan kivaa ja suhde kestikin lähes kolme vuotta. Oli kuitenkin alusta asti selvää, ettei kyseessä ollut mikään loppuelämän kumppanuus. Sain siitä huolimatta turvallisesti harjoitella parisuhdetta ja yhdessä asumistakin. Lähdin lopulta ovet paukkuen, koska toinen poltti meksikonpadan pohjaan ja leikkasi kurkkua väärästä päästä. Tämä on ihan oikeasti totta, mutta ehkä taustalla oli hieman jotain muutakin…

Liityin Tinderiin muistaakseni heti eron jälkeen. Sovellus oli saapunut Suomeen suhteen aikana, ja jo silloin koin jääväni paitsi jostain sukupolvikokemuksesta. Melko pian pelasin Tinderin kuintenkin loppuun ja löysin uuden kumppanin, tällä kertaa kuusi vuotta itseäni vanhemman. Kaikenlaista sähläystä ja säätöä kesti kuitenkin yhdeksän kuukautta ennen kuin toinen uskalsi sitoutua.

Sen piti olla loppuelämän suhde. Olimme kihloissa ja haaveissa oli lapsi. Kohtasin ensimmäistä kertaa ihan todella vajavuuteni naisena: se hemmetin epäsäännöllinen menkkakierto ja lääkärin sanat 15-vuotiaalle Tiialle. Oliko sitä ovulaatiota? Pystyisinkö saamaan lapsen? Tilannetta ei varsinaisesti helpottanut kumppanin sairastettu kivessyöpä. Yritystä oli takana vuosi, kun hakeuduimme lääkärin vastaanotolle. Kävin osaltani tutkimuksissa ja puoliso antoi näytteensä. Alustavien tutkimustulosten myötä loppui yrittäminen, mikä johti lopulta avoimen suhteen kautta eroon.

Lapsettomuus teki kipeää, mutta avoin suhde oli viimeinen naula yhteiseen arkkuun. Jos olisin tiennyt sen alkavan sotia parisuhdetta vastaan, en olisi koskaan pyytänyt suhteen avaamista. Toki tarpeellinen kommunikaatio ja tunteiden sanoittaminen puuttuivat myös. Paikkasin puutteet viinillä ja seksillä muiden miesten kanssa. Paljon kertoo sekin, että eron yhteydessä molempien muuttoapuna oli Tinder-match. Emme tukeneet toisiamme edes erossa.

Eron jälkeen muutin lapsuusmaisemiin lähemmäs perhettä ja jatkoin Tinder-seikkailujani, kunnes sain koko sovellukseen porttikiellon. En edelleenkään tiedä, mistä sellainen tuli. Hetken harmitti vietävästi, mutten jäänyt itkemään asiaa sen enempää. Latasin Bumblen – tietty! Käyttäjiä ei pienemmällä paikkakunnalla ollut juurikaan, mutta yksi match riitti. Tapasin siellä neljän tytön isän, jonka perhe myöhemmin täydentyisi kanssani viidennellä tyttärellä. Yksi suosikkitarinoistani on kertoa, kuinka hän ei maininnut tyttöjään ensimmäisillä treffeillämme ollenkaan. Asia selvisi minulle vasta toisella tapaamisella. Olin järkyttynyt, sillä minun ei koskaan pitänyt deittailla lapsellista miestä – ja nyt niitä olisi neljä!

Alkujärkytyksestä selvittyäni oli melko nopeasti selvää, että tässä oltiin tosissaan. Kahden viikon seurustelun jälkeen kävin ensimmäistä kertaa luonaan ja sille tielle jäin. Tavara kerrallaan siirtyi uuteen osoitteeseen kuin vaivihkaa. Vauva saisi tulla, kun sen aika on. Ystäväni pyörittelivät silmiään ja osa kehotti miettimään vauhdin määrää, mutta minua kuljettavat järjen sijasta tunteet.

Nopeasta etenemisestä huolimatta pidin tiukasti kiinni omasta asunnostani. Ensimmäisen seurusteluvuoden aikana vietin siellä ehkä muutaman yön, mutta omasta tilasta luopuminen tuntui vaikealta. Asunto oli eräänlainen pakopaikka perhe-elämän keskellä. Sopeutuminen luonnollisestikin vei ja edelleenkin vie aikaa. Bonuksena nautin, kun sain viettää aikaa omien tavaroideni keskellä. Lopulta tuli kuitenkin se ei tässä ole mitään järkeä -ajatus. Irtisanoin vuokrasopimuksen ja vuoden seurustelun jälkeen muutin vihdoin virallisesti yhteiseen osoitteeseen.

Neljä kuukautta myöhemmin tein positiivisen raskaustestin. Olin pelkkää hymyä koko päivän. Soitin neuvolaan. Lähetin äidille ja siskolle kuvan raskaustestistä. Olo oli ihanan kevyt ja kaikki huolet tiessään. Olin raskaana! Se hymy vain vaihtui kyyneliin heti seuraavana päivänä, kun ensin vaaleanpunainen ja nopeasti kirkkaanpunainen vuoto alkoi. Raskaus meni heti kesken – ilman raskaustestiä en olisi edes tiennyt olleeni raskaana. Vuoto tosin kesti keskimääräistä menkkavuotoani pidempään ja oli tavallista runsaampaa, joten siitä olisi voinut jotain päätellä. Menin varhaisesta keskenmenosta jotenkin lukkoon. Tapani puhua mahdollisesta vauvasta muuttui. Halusin kuitenkin edelleen yrittää, vaikka halujeni kanssa olikin ajoittain haastetta yrittämisen suhteen. Juoksin koko kesän, osittain varmasti tunteitani pakoon.

Marraskuussa muutama päivä ennen isänpäivää tikkuun piirtyi jälleen kaksi viivaa. Näytin raskaustestiä puolisolleni, mutta hymyn sijaan sisällä myllersi ja päällimmäisinä tunteina olivat pelko ja epävarmuus. Tällä kertaa en kertoisi kenellekään. En uskaltanut nauttia alkuraskaudesta, vaikka erityisen epämiellyttäviä oireita ei esimerkiksi ollut. Pelkäsin joka kerta vessaan mennessäni, että paperiin ilmestyisi merkkejä vuodosta. Neuvolaan uskalsin soittaa vasta parin viikon kuluttua positiivisesta testistä.

Vaan niin se raskaus kantoi. Lapsille kerrottiin vauvasta hieman ennen joulua, kun olivat kaikki kerrankin samaan aikaan koolla. Isovanhemmat ja muut perheenjäsenet saivat tietää jouluaattona ja -päivänä. Aloin vihdoin luottaa, että kesällä meillä olisi pieni bebe. Tosin kaikki neljä ultraa jännitin läpi – jos sieltä kuitenkin jotain yllättävää tulee. Kaikki oli joka kerta hyvin, aivan tavallisesti. Niin ja neljä ultraa siksi, että raskautta seurattiin tarkemmin lääkitysteni vuoksi.

Yllättävän nopeasti oltiin jo heinäkuussa. Annoin helteille luvan tulla synnytyksen jälkeen, mutta niin ne yllättivät jo kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Pysyin visusti sisällä ilmalämpöpumpun hellässä huomassa. Iltaisin kävimme kävelyillä – eli suuntasimme lähikauppaan jäätelöostoksille. Vointi oli hyvä, mutta olin jo valmis synnyttämään.

Laskettu aika tuli ja meni. Pientä turhautumista saattoi olla ilmassa. Lopulta neuvolasta varattiin aika synnytyksen käynnistämisen tarvearvioon. Lähdin matkaan sairaalakassin kanssa päättäneenä, että synnytyshän käynnistetään. Osastolla oli onneksi tilaa ja saimme jäädä, vaikka ehdottivatkin kotiutumista vielä pariksi päiväksi. Olin samaan aikaan helpottunut, innostunut ja kauhuissani.

Vietin osastolla kaksi kokonaista päivää, toisena yönä alkoi tapahtua. Aamuviiden jälkeen soitin puolisolleni ja kehotin lähtemään kohti sairaalaa. Yhdeksän tuntia myöhemmin syntyi pieni rääpäle – ja minusta tuli äiti.

Tänään vauva täyttää jo neljä kuukautta. Juhlistamme merkkipäivää maistelemalla uusia soseita. Porkkana, parsakaali ja mango on jo testattu; yksi hitti ja kaksi hiukan hutia.

Muistan, kuinka ekalla luokalla ollessani tokaluokkalainen Irene kysyi minulta suvun jatkamisesta. Aiotko jatkaa sun sukua? Kysymys oli outo. En ymmärtänyt sitä ollenkaan, mutta Irene ei kuulemma aikonut jatkaa omaa sukuaan. Saatoin lopulta olla hänen kanssaan samaa mieltä, mutta lähinnä siksi, että kysyjä oli tokaluokkalainen. Hehän olivat niin paljon vanhempia ja tiesivät paljon enemmän… En usko kuitenkaan pohtineeni tätä suvunjatkamisasiaa peruskoulun aikana kovin paljon enempää. Mitä se tosiaan edes tarkoitti?

Kuukautiseni alkoivat ollessani 12-vuotias. En ollut luokkani ensimmäinen, mutten viimeisiäkään. Kerroin ensimmäisenä äidille ja sitten parhaalle ystävälleni Minnalle. En ollut asiasta kuitenkaan aivan varma, joten sanoin: Luulen, että nyt NE alkoi. Tärkeintä oli kuitenkin saada vihdoin ottaa käyttöön Demi-kalenterin sisältämä kuukautiskalenteri, jota sitten vertailtiin yhdessä kavereiden kanssa. Minun kalenterini näytti erilaiselta kuin muiden. Kierrot olivat epäsäännöllisiä ja harvinaisen pitkiäkin. Sentään menkkojen kesto näytti jotakuinkin samalta. En kuitenkaan ajatellut asiaa sen ihmeemmin. Olihan meille terveydenhoitaja käynyt kertomassa, että epäsäännöllinen kierto muuttuu säännöllisemmäksi yleensä parin vuoden aikana.

Olin 15-vuotias, kun ajattelematon koululääkäri sanoi minulle lääkärintarkastuksen yhteydessä: Voi olla, ettet epäsäännöllisen kuukautiskiertosi vuoksi voi koskaan saada lapsia – tai ainakin se on tavallista hankalampaa. Ovulaatiota ei näin pitkässä kierrossa ehkä tapahdu. Siitä lähtien päässäni on soinut levy, jota olen toistellut kumppaneillekin – en ehkä koskaan voi saada lapsia. Äitini kuuli lääkärin kommentista vasta vuosia myöhemmin eikä ollut kovin iloinen, pikemminkin tulistui tämän ajattelemattomuutta. Siitä huolimatta näin itseni ja kiertoni edelleen viallisena. Aloin ehkä ensimmäistä kertaa pohtia Irenen esittämää kysymystä hieman tarkemmin. Halusinko jatkaa sukuani? Onnistuisiko se edes?

—

Sanotaan, että tytöstä tulee nainen kuukautisten alkaessa. Minun lähestymistapani asiaan on hieman eri: tytöstä tulee nainen, kun tämä nostaa seksuaalisuutensa seuraavalle tasolle – eli panee jonkun kanssa.

Sanoisin tehneeni seksiä (kuten perheemme 14-vuotias asian ilmaisee) ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Sen ekan kerran ei tarvinnut olla erityisen spesiaali, mutta halusin kumppanin olevan joku minulle tärkeä ihminen. Hommaan palkkasin (en oikeasti palkannut) siis minua kaksi vuotta vanhemman pojan, joka samalla päätyi pettämään silloista tyttöystäväänsä kanssani. Se taisi olla joku elokuinen ilta/yö ja epämääräisesti ennakkoon sovittu juttu. Käytimme kondomia, minua sattui vähän ja aamulla olin maailman onnellisin nainen. Oikeasti oloni ei juuri muuttunut, mutta jokin jää tuli murretuksi. Seuraava kerta tai seuraava kumppani olivat jo pelkkää ilottelua – taitanut aika kullata muistot…

Samaan aikaan pelkäsin tulevani raskaaksi jokaisen yhdynnän jälkeen. Tämähän ei siinä mielessä käynyt järkeen, koska olin edelleen se mimmi, jonka on vaikea raskautua. Mutta toisaalta päässä pyöri kaikkien mahdollisten terveydenhoitajien ja muiden epäpätevien seksuaalikasvatuksesta huolehtineiden tahojen sanat: aina voi tulla raskaaksi. Olin vakuuttunut, että ehkäisy pettää ja minua odottaisi teiniäidin rooli. Epäsäännöllinen kuukautiskiertoni ei varsinaisesti auttanut – ja kerran lukiossa kävinkin pyytämässä kouluterveydenhoitajalta lähetteen raskaustestiin. Kaksi tuntia myöhemmin menkat alkoivat kiertopäivänä 57.

Kaikesta huolesta huolimatta minulla on lapsesta asti ollut mutkaton suhtautuminen kehooni ja seksuaalisuuteen. Kaikki on aina ollut kovin luontevaa. En muista juurikaan esimerkiksi murrosiässä stressanneeni muuttuvaa kehoa – ainoastaan painoa, kuten moni muukin ikäiseni 2000-luvun alussa. Joskus olin kateellinen luokkakaverini naisellisista muodoista, koska itseäni ei lantiolla siunattu. Aikuisena taas pidin poikamaisesta muodostani ja pienistä rinnoistani. Raskaus vähän sotki tätä, mutta siitä joskus myöhemmin lisää…

—

Olen opiskellut seksuaalineuvojaksi ja -terapeutiksi Helsinki-vuosinani Sexpolla. Silloinen kouluttajani joskus totesi sellaisten henkilöiden, jotka eivät ole lapsena tai nuorena löytäneet seksuaalisuuttaan tai sukuelimiään, istuvan aikuisena seksuaaliterapeutin vastaanotolla. Istuvat siellä monet muutkin, mutta ymmärsin heti, mitä hän tarkoitti.

Sivuhuomautuksena: Löysin oman kehoni nautinnollisimman osan melko nuorena, jo lapsena, mutta olen osani seksuaaliterapiassa käynyt minäkin.

—

Seksuaalisuus on ihmisyyden ydin. Seksiä tehdään, mutta seksuaalisuus on se, mitä olemme. Ihminen on seksuaalinen syntymästä kuolemaan. Sen olemus muuttuu ja sitä voi toteuttaa hyvin eri tavoin. Oma tapani on ajoittain ollut vähän liiankin avoin. Nyt uskon löytäneeni kultaisen keskitien, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Terveisin, ääripäiden ihminen

Että hello world, kuten ensimmäisen kirjoituksen otsikoksi automaattisesti ehdotettiin. Hieman on suuremmat tavoitteet tällä alustalla tavoittaa ihmisiä kuin itselläni, mutta blogimaailma saattaa toki yllättää…

Maailmanmainetta ja kai hieman kyseenalaisesti myös kunniaa täällä tavoittelee 37-vuotias uusperheen äiti, seksuaaliterapeutti ja vapaa kirjoittaja Tiia. Tittelien järjestyksestä en ole aivan varma, mutta äiti olen joka tapauksessa.

Asumme pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki kuulemma tuntevat toisensa, mutten itse oikeastaan ketään. Meillä on kotona hieman yli 3-kuinen vauva sekä säännöllisen epäsäännöllisesti mieheni kaksi teinitytärtä aiemmasta liitosta. Lapsiaan olisi kotona toki enemmänkin, jos kaksi heistä ei olisi jo aikuisia ja toteuttamassa unelmiaan muualla. Ja hyvä niin! Sopu sijaa antaa, mutta rajansa kaikella.

Arki pienen vauvan kanssa on aivan ihanaa, mutta pakko myöntää, että kaipaan välillä muutakin puuhaa kuin lastenlaulujen rallattelu, vaunulenkit ja kakkavaipat. Meillä on pikkukylässämme perhekahvila joka toinen maanantai, mutta aika vähäiseksi jää aika muiden aikuisten kanssa – vauva mukana tai ei. Kirjastossa käymme vauvan kanssa kuitenkin viikottain, jotta siitä tulisi tapa. Kuopuksen suhteen minulla onkin kaksi selkeää haavetta: että hän lukisi kirjoja ja että hän löytää itselleen mieluisan harrastuksen. Jumppakerhoon taitaa täällä päästä 3-vuotiaana, joten viimeistään silloin lähdemme etsimään omaa polkuaan.

Näillä saatesanoilla toivoisinkin, että tästä blogista voisi tulla itselleni sellainen arjen pakopaikka, johon jakaa meidän tavallista elämää, mutta myös ammattitaitoani. Tuntuisi hyvältä tuntea olonsa jotenkin hyödylliseksi muuallakin kuin tiskikoneen äärellä tai pyykkikasojen alla. Mutsi tahtoo yhdistääkin vauva-arkea uusperheen keskellä, äitiyttä, naiseutta ja seksuaalisuutta, parisuhdetta, halua ja nautintoa, linkkejä ja vinkkejä sekä kaikkea, mitä en vielä osaa sanoittaa.

Olen äärettömän kiitollinen oivalluksestani perustaa tällainen blogi, jossa yhdistyy niin moni itselleni rakas asia; jo pelkästään tämä kirjoittaminen tekee minut onnelliseksi. Sitä sangen helposti hukkuu ja hukkaa itsensä vauva-arjessa, joten sitäkin ajatellen tämä voi olla myös eräänlainen vertaistuki jollekin – tai inspiroida löytämään se oma juttunsa tukemaan jaksamista pienen lapsen kanssa.

Tästä tulee niin hyvä! Aiheet eivät ihan heti lopu. Toivotan juuri sinut tervetulleeksi Mutsi tahtoo -tiimiin!

Blogi päivittyy kerran viikossa aina keskiviikkoisin klo 6:00.